-

Tältä näyttää Sannan käyttöohje!

0 kommenttia

Oletko koskaan miettinyt, miltä näyttäisi työntekijän käyttöohje? Yliopettaja ja erityisasiantuntija Sanna Tyni Lapin ammattikorkeakoulusta jakaa oman käyttöohjeensa!

Olen ehkä saattanut mainita jo joitakin kertoja, että minä muuten todella tykkään työstäni ja uuden oppimisesta. Tänään sain sitten oppia ja tunnistaa itsessäni jotain aivan uutta ja ajattelin jakaa sen myös teille.

Pääsin tekemään Consultica Oy:n toteuttamana WSA-analyysin eli millainen työskentelijä olen. Olivatpa vielä koonneet raportista tämmöisen lukijaystävällisen koonninkin. Kaikessa työssä, niin kuin oppimisessakin, on varsin oleellista tunnistaa omat vahvuutensa mutta myös kehittämiskohteensa. Tänään tulosten purkutilaisuudessa sain mahdollisuuden tunnistaa itsessäni ominaispiirteitä, jotka olin tulkinnut aiemmin joksikin aivan muuksi. Hieno kokemus kertakaikkiaan!

Kiitokset vielä kollega Tommi Haapakangas (joka muuten tekee WSA- ja LSA-analyyseista väitöstutkimusta parhaillaan) houkuttelusta analyysiin ja lämpimät kiitokset purkutilaisuudesta Anne Penttinen!

Minun mahdollisuudet onnistua pohjautuvat alla olevaan koontiin, joko olet testannut tai tunnistanut omat työskentely- tai oppimisvahvuutesi?


Consultican kirjoittama käyttöohje Sannan WSA-raportin tuloksista tiivistettynä:




Sanna Tyni 
Lapin ammattikorkeakoulun yliopettaja ja erityisasiantuntija


Haluatko sinäkin lisätä omaa itsetuntemusta ja sitä kautta lähteä pätevöitymään WSA & TSA -asiantuntijaksi? Lue lisätietoja ja hae pian mukaan!

Tutustu myös WSA-tulkintakäsikirjaamme, jos haluat syventää ymmärrystäsi erilaisista työskentelytyyleistä. Lataa käsikirja ilmaiseksi täältä!