-

"WSA- & TSA-menetelmien avulla työyhteisöt kukoistamaan!" - Lue Leean kertomus aivovoiman hyödyntämisestä työpaikoilla

Blogi Feed: Facebook Yhteistyöartikkelit
0 kommenttia

Sertifioitu WSA & TSA asiantuntija Leea Kantelus kertoo blogitekstissään WSA ja TSA menetelmien hyödyntämisestä yksilöiden ja työyhteisöjen parissa.

"Nyt se on virallista olen sertifioitu WSA- & TSA -aivovoiman asiantuntija. Intohimonani on auttaa yksilöitä ja työyhteisöjä kehittymään parhaaksi versioksi itsestään, eli menestymään, kehittymään ja kukoistamaan! Oppimani menetelmät ja työkalut tuovat hyvän lisän uraohjaukseen, työnohjaukseen, coachingiin sekä työhyvinvointikouluttajan -& positiivisen psykologian asiantuntijuuden kokonaisuuteen.

Vahvuuksien tiedostaminen ja hyödyntäminen ovat avain jaksamiseen, hyvinvointiin sekä merkityksellisyyden kokemiseen, sillä energisinä, motivoituneina ja hyvinvoivina olemme tuottavia ja luovia. Synnymme erilaisten vahvuuksien ja ominaisuuksien kanssa, ja päästessämme toimimaan näiden luontaisten lahjojemme kautta, elämä ei tunnu raskaalta, vaan energisoivalta mahdollisuuksien matkalta. Tulemalla tietoisiksi omista vahvuuksistamme, voimme alkaa kehittää myös heikompia osa-alueita itsessämme. Silloin kun kehitämme itseämme vahvuuksiemme kautta, lisäämme energiaa ja positiivisuutta kehitysprosessiin.

Aivot ovat lihas, jota voimme treenata kuten mitä tahansa lihasta. Ne ovat myös plastinen elementti ja niissä piilee loputon potentiaali, kunhan opimme käyttämään niitä oikein. Tunnistamalla potentiaalimme, luonteenvahvuutemne, stressitekijämme ja kiinnostuksen kohteemme, on helpompaa tehdä sopivia uravalintoja tai oman työn tuunausta, ja siten tulla enemmän autenttiseksi, aidoksi itsekseen ja kukoistaa ja menestyä."

Leea Kantelus

Sertifioitu WSA- & TSA -asiantuntija

Työyhteisövalmentaja

Työnohjaaja

Business-mentor

Positive Psychology Practitioner

 

Lue lisää ja hae mukaan osaksi asiantuntijaverkostoamme tästä!